Unelmat.

Mä oon ihminen jonka täytyy mennä koko ajan ja mun myös täytyy tietää mihin mä oon menossa. Päämäärätön harhailu ei sovi mulle. Mä en myöskään anna ympäristön vaikuttaa muhun mitenkään. Mä nään ja kuulen vaan sen pisteen mihin oon menossa. Jos mulla ei oo tekemistä, mä tylsistyn, alan kiukutteleen ja musta tulee ärsyttävä. Ennen mulle riitti se lenkki polku harjulla, aivan meijän talon tuntumassa. Ei enää.
Kun sain tän vaihtopaikan, minkä eteen tein kovasti töitä ensimmäisen EI vastauksen jälkeen. Hankin vähän lisää työkokemusta, paransin portfoliotani ja muutin asenteeni voittamattomaks. Sanoin onnesta itkusena, että mä oon saanu elämässäni kaikki asiat mistä tähän mennessä oon haaveillu. Ne ei oo tullu helpolla, mutta lopulta aina kyllä. En halua kuulostaa mitenkään itserakkaalta, mutta mielestäni olen ansainnut ne kaikki asiat.
Nyt kuitenkin kun tämä vaihtoaika alkaa läheneen loppua niin mua on alkanut ahdistaa yks asia. Mistä mä nyt haaveilen? Kaverini vastasi tähän asiaan hänelle sopivaan tyyliin että urasta. No kyllähän mä siitäkin haaveilen, mutta se tuntuu jotenkin niin kaukaiselta ja toisaalta, en ees oo varma että mitä haluun tehä sit kun mun koulu loppuu. Niin mikä se mun ura sit oikein olis?
Tänään keksin aivan loistavan idean. Mä tein mind mapin! Keskelle ei valikoitunu sanaks unelmat, vaan se mihin kaikki niillä unelmillaan tähtää. Onnellisuus. Sen ympärille alkoikin sitten kovaa vauhtia kerääntymään vaikka minkälaisia asioita. Nyt mulla on taas monta unelmaa ja haavetta toteutettavaks. Mitkään niistä ei oo mitää uusia juttuja, mutta jotenkin vaan mun ajatukset selkeyty huomattavasti ja tajusin, että kyllähän multa niitä unelmia vielä täytettäväks löytyy!