Vehreys.

Viime yönä oli satanu. En tiedä et kuinka paljon tai kuinka kauan, mutta aamulla kun lähdin lenkille, oli ihanan raikas ilma ja kaikki pinnat ihan märkinä. Ja voitte vaan kuvitella, et mitä se teki luonnolle. Sille vähälle mitä sitä täälä on. Tää ei meinaa oo mikää vehree kaupunki. Kuitenkin nyt kaikki puut on jo ihan vihreenä. Enemmän kun vaan hiirenkorvilla. Niissä on oikeestaan jo lehdet. Lenkkipolullakin tuoksu raikas luonto. Ihan mahtavaa.

Kevät on ihanaa aikaa. Ehkä paras koko vuodesta. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että pitäisi alkaa tekeen päätöksiä ensi syksyä ajatellen. Mistä sitä oikein voi tietää, et mikä ois mulle ittelle parasta. Voihan moni eri polku johtaa silti samaan lopputulokseen. Mutta mistä sitä sitten oikein tietää että minkä niistä valitsee. Tällä hetkellä käyn hirveetä henkien taistelua pääni sisällä siitä, että missä mä oikein haluan ensi syksynä asua. Vaihtoehtojahan saattaisi olla kaksi. Nyt tuntuu paremmalta kui pitkään aikaan, niin miksi en siis palaisi tänne kesän jälkeen vielä yhdeksi lukukaudeksi?  Antaa niitten opettajien siellä Savonlinnassa rauhassa menettää hermonsa. Täähän on mun elämä. Nauttisin siis siitä elämästä ja nuoruudesta. Tuhlaisin kaikki rahani ja olisi huolella boheemi. Voisin vielä hetken leikkiä lasta, jolla ei ole niin paljon vastuuta, eikä tarvisi miettiä niin paljon tulevaisuutta. Eläisin vain hetkessä.
Järkevä Jonna (ja tää ois varmasti myös isän valinta) haluaisi palata Savonlinnaan hoitaa opinnot jouluun mennessä pois alta, sitten työharjoittelu ja sen jälkeen oppari valmiiks. Äkkiä joku duuni, josta saa vakitulot, että ei tarvi stressata ja sais maksaa valtiolle kaiken takasin mitä siltä olen ottanutkin. Arvatkaa vaan kumpi kuulostaa houkuttelevammalta!

Katselkaa tätä mahtavaa kaupunkia vaikka tältä musavideolta!

Mä niin viihdyn täälä.

Mä en tiedä, et mistä se johtuu, mut musta tuntuu lähes joka päivä ihan sika hyvältä olla täälä. Aamulla kunhan vaan olen päässyt sängystä ylös, niin mua alkaa hymyilyttää. Yleensä se hymy tulee mun huulille kun katon ikkunasta taivaalle ja se on aivan sininen. Suomessa auringosta saa kuitenkin nauttia suhteellisen vähän ja täälä se paistaa lähes aina.
Toinen asia mistä pidän on koulu. Vaikka opettajat ovatkin vaatia ja välillä olen kauhusta kankeena, niin silti se pistää mun pyllyn liikkeelle ja hommiin. Oon aina ollu vähän sellanen, että meen sieltä mistä aita on matalin, koska oon silti pärjänny hyvin. Täälä mulle ei anneta sellasta mahdollisuutta. Vaan mua vaaditaan koko ajan tekemään asiat täysillä. Silti saan oman vapauden, eikä aikaa kuluteta mihinkään turhaan, niin kuin suomessa opiskellessa on meijän koulussa ainakin tapana. Täälä käytetään aika opettajan kanssa tehokkaasti hyväksi. Sen jälkeen se jää mun itseni päätettäväks meenkö kotiin jatkaan heti hommia, vai otanko työmaratoonin, juuri ennen seuraava tuntia. Kuten mulla yleensä on tapana tehdä. Täällä musta tuntuu siltä että saan haastaa itseni koko ajan ja pystyn myös olemaan paras itseni.
Kolmas on varmaan tää kaupungin koko. Se on aika lailla passeli. Täälä törmäilee sillon tällöin tuttuihin kaupungilla, mikä on ihanan virkistävää. Mutta täälä saa olla aivan rauhassa jos sitä kaipaa. Täälä riittää myös tekemistä niin paljon kuin vaan jaksais tehä. Välillä on kuitenkin pysähdyttävä lepäämään. Niin kuin tällä viikolla. Oon tuntenu itseni todella väsyneeks. Mistälie johtuu, sitä en tiedä.
Kaupungin julkinen liikenne toimii myös mielestäni hyvin. Sillä pääsee tunnissa kaupungin toiselta laidalta toiselle. Metrolinjojakin on kolme. Siihen vielä ratikat ja bussit päälle. Niin tosi hyvin täällä liikkuun pääsee. Ilon pilkahdus tulee silloin, kun saa vielä istumapaikan metrosta, eikä sitä joudu luovuttamaan vanhemmalle kansalaiselle koko matkan aikana. Pienet asiat ne on, mitkä arjesta tekee hitusen paremman.
Ainoa asia mikä mua harmittaa on ystävät ja perhe. Ne multa puuttuu täältä. Kaikki ois niin täydellistä jos saisin heidät mukaani. Muutetaan kaikki yhessä johki pois. Maailmalle.

P.S. Mun hiuksilla on joku ihme aika menossa. Ne on vaan ollu täydellisesti laineilla tällä viikolla jo useemman kerran kun oon heränny. Täydellinen hiuspäivä monta päivää peräkkäin tekemättä mitään. Tällaisesta oon aina haaveillu!

P.P.S. tää ei oo sellanen kuva missä mun hiukset ois jotenki hyvin. Ihan vaan, että ette ajattele että oon ihan sekasin.

Aurinko armas.

Parasta tässä kaupungissa on ehdottomasti aurinko, joka paistaa aina. Se saa olon mahtavaks ja kaiken näyttämään vielä paremmalta.

Menin illalla märillä hiuksilla nukkuun ja aamulla kun lampsin peilin eteen niin kauhulla odotin, että minkä näköinen peikko mua oikein tuijottaa. Ja pah. Mun hiukset oli just täydellisesti laineilla. Mun ei tarvinnu tehä niille kertakaikkiaan mitään. Mahtava juttu. Aurinkolasit vaan silmille ja kouluun. Mulla on jääny jotenkin päälle tää kouluhommien ahkeroiminen viimeviikosta. Mikä on erittäin hyvä juttu, sillä jos vähennetään kevätloma ja yks itsenäisen opiskelun viikko ja tehtävien palautusviikko, niin mulla on enää neljä viikkoa koulua jäljellä. Mihin tää aika oikein menee?
Lähdin siis aamulla vapaaehtoisesti koululle ompeleen aamupäiväks juttuja ja iltapäivän vietinkin sitten studiolla kuvaamassa. Ens kerralla pitää kuvata ihmisen muotokuva. Mä hankin parikseni sellasen turkkilaisen tytön, jolla on mieletön tatuointi ja päätettiinkin yhdessä, että tatuointi on ehdottomasti saatava kuvaan mukaan. Ootan jo siis innolla ens viikkoa. Vaikka tunnit ois nyt sit taas tältä viikolta pulkassa, on mun mentävä huomenna tapaamaan mun valokuvauksen opettajaa, sillä mun on edistyttävä jotenkin mun valokuvaus projektissa. Mulla on jo vähän ideoita päässä ja aijonkin ehkä käyttää malleina tulevia kyläilijöitä. Varautukaa vaan tähän kamera hirviöön, joka on koko ajan valppaana.

Tapahtunutta.

Väsynyt, mutta onnellinen.

Mulla on ollu koko ajan kiire. Mä oon meinaan oikeesti joutunut viettään viime viikolla niin paljon aikaa koulussa ja tekeen hommia vielä iltaisinkin. Mä en oo yhtään tottunu tollaseen. Siihen väliin oon kuitenkin yrittänyt sovittaa pienen hetken aikaa myös itselleni, sillä muutenhan tää homma ei toimi ollenkaan. Viikko oli kuitenkin menestys ja nautin koko ajasta todella paljon. Oon jopa reippaasti noussut 8 joka aamu, jos sunnuntaita ei lasketa.
Lauantaina ahersin jopa pesemällä meijän ikkunat ja naapurin mummo huuteli, että saisin tulla peseen senkin ikkunat jos haluan. En halunnu. Äiti varmaan tippuu tuolilta kun lukee tän. Sillä mähän oon elämäni aikana pessy ehkä 3 ikkunaa ja nyt sit kolme lisää ja hävettää sanoa, mutta äiti ne mun ikkunat Savonlinnassakin on pessy. En tosin oo pyytäny, mut jos toinen alkaa rätti kädessä heilua, niin en mä ole kyllä sitä estänytkään.

Lauantai-iltana mentiin kattoon yhen meijän vaihtarikaverin bändin keikkaa, ne soittaa sellasta Irlantilaista musiikkia. Hyvinhän ne vetää, mutta ei ehkä ihan mun juttu. Mut ilta oli ihan jees. Ensin istuttiin pihalla nuotiolla, jonka jälkeen siirryyttiin kellaria muistuttavaan tilaan kuunteleen keikkaa. Oikein mukavaa illanviettoa. Kotiin tullessa huomasin, että olin unohtanu ruuat hellalle, enkä tiiä et uskaltaako sitä syödä enää. Meijän kämppä on kyllä edelleenkin melkoisen viileä, että ehkä ne ruuat on ihan kunnossa.

Sunnuntai alkoikin sitten vähän siinä ennen puoltapäivää kouluhommien viimeistelyllä, joka siis tarkoitti sitä että työskentelin ilman taukoa ilta 11 asti. Tuolloin soin itselleni tunnin mittaisen happihyppely/ruokatauon ja sitten jatkoin hommia aamu neljään asti. Kasilta tänään ylös ja kouluun.Viimeviikon kurssin tehtävän palautus oli tänä aamuna kello 9 ja tehtävästähän napsahti ansaitusti paras mahdollinen arvosana. Tuli ihan super hyvä fiilis. Sen jälkeen tarvi enää kohdata pelottavat suunnittelun opettajat, joilla heilläkään ei tuntunut olevan mitään ilkeetä sanottavaa. Toinen heistä jopa perui sanansa kun yhdessä asiassa olin pitänyt oman pääni, enkä kuunnellut häntä. Tuli ihan sellainen fiilis, että ahkeruus palkitaan. Ehkä mä oonkin ihan hyvä tässä mitä mä teen.

Tänään kotiin tullessani postilaatikosta löytyi IHANA ylläri, se kyllä oikein kruunas tän hyvän päivän!

Kurssiviikko.

Sunnuntai-iltana olin vielä aivan jännityksestä kankeena, sillä paniikissa odotin tätä viikkoa. Aivan turhaan. Tää viikko, ainakin siis tähän mennessä on ollut aivan mahtava. Ollaan tehty sellasta juttuu mistä aina koulussa haaveillaan. Materiaali annetaan sulle ilmaseksi käteen ja siitä saa tehä ihan mitä vaan. Mahtavaa.
Maanantai menikin sitten hommaa fiilistellessä ja ideoita vaan tuntui tulvivan päähän. Tiistaina tuli paniikki, kun tajus kuinka ala-arvoisia kaikki mun ideat oli. Tänään suju taas hyvin ja nyt mulla alkaa oleen homma jotakuinkin paketissa ja nyt ne ajatukset pitäis vaan pakertaa kasaan ja edelleen valmiiks tuotteeksi.
Materiaalina meillä on siis vetoketju ja aikaa tää yks viikko. Meillä on tätä yhtä kurssia joka päivä 9-16 ja kaikki normaalit kurssit on peruttu tältä viikolta. Mahtava piristysruiske, joka ainakin mulle antaa myös lisäpuhtia muille kursseille. Sitä vetoketjua tai paremminkin vetoketjuja saa käyttää niin kuin parhaaks näkee ja muitakin materiaaleja saa lisätä omaan malliin jos on tarve. Parasta tolla kurssilla on se, että oikeestaan kaikkien jutut näyttää aivan erilaisilta. Kaikki ovat siis tosissaan keskittyneet vain omaan juttuunsa. Minäkin uskallan siis sanoa keskittyneeni tosissani, kerrankin!

Raskas työ, raskaat huvit!

Kevään lämpö.

Eilinen oli aivan yhtä lämmin kuin torstai,ehkä jopa lämpimämpi. Nautittiin myöhäinen aamupala puistossa ja eväät oli tietenkin haettu kauppahallista. Vähän suolasta ja makeeta. Mansikatkin alkoi houkutella, mutta tällä kertaa ne sai jäädä vielä tiskiin. Olin ulkona niin pitkään kuin jaksoin, sillä eihän tällaisella kelillä malta tulla sisälle. Naureskeltiin tossa jus eilen Marian kanssa, että meijän talvi jäi tänä vuonna melko lyhyeks. Oisko sitä kestänyt nyt sellaset puoltoista kuukautta. Mutta mitäpä tuosta, eiköhän niitä kunnon talvia vielä munkin elämään siunaannu. Nyt en vois toivoa enempää sillä tänään ihmiset ovat kävelleet t-paidat päällä tuolla ulkona ja kaikki on niin rauhallista. Taitaa se lämpö ja aurinko saada suurimman osan ihmisistä iloiselle päälle. Vähän leipomista ja rauhassa oloa vielä tänään. Nautitaan viikonlopusta!

Maria raukka on ollu kuumeessa jo monta päivää. Tämä siis tarkoittanee sitä, että jos nyt sit tänää oikeesti pysyttelis vaan kotona ja antais ton Mariankin parantua kunnolla. Ens viikko tulee meinaan olemaan tuskien taival, sillä koulussa pitäis jaksaa olla koko viikko  9-16.

Kansallispäivä.

Puoliltapäivin kun lähdin kävelemään tonne kylille, niin tuntui ihan meijän suomalaiselta vapulta. Lämpötila huiteli 15 asteen tuntumassa ja ihmiset näytti olevan hyvällä tuulella. Me nautittiin lounas ulkona ilman takkia ja syötiin kevään ensimmäiset irtojäätelöt puistossa istuskellen! Paras vapaapäivä pitkään aikaa.

Älä anna ulkonäön pettää!

Budapest oon siitä jännä paikka, että vaikka rakennukset on arkkitehtuurisesti hienoja, niin kaikki asiat on enemmän tai vähemmän rempallaan. Ainakin näin ulkopuolisen mielestä. Asuttuani täällä nyt noin puolitoista kuukautta ja poltettuani rahaa enemmän kuin oli tarkoitus koko reissun aikana, alan oikeasti viihtyä täällä. Paikat alkavat olla tuttuja ja silti aina löytyy jotain uutta ja mielenkiintoista. Ollaankin otettu Marian kanssa tavaksi palata kotiin aina jotain vähän oudompaa reittiä ja ehdottomasti kävellen. Ratikkaa ja bussia kun tulee käytettyä päivittäin, niin siinä huomaa menevänsä tuttuja reittejä ja vielä silmät ummessa. Meijän elämän aarteeksi ja oikeiden tapahtumien löytämiseksi on muodostunut Funzine-lehti. Siellä on kerrottu kaikenlaista hyödyllistä ja kalenteriin merkattu joka päivän kohokohdat. Siitä voikin bongata itselleen viikonloppuohjelmaa aivan liian helposti. Vihkosessa on myös DO ja DON´T lista jossa lukee että, - Älä anna ulkonäön pettää. Aluksi ajattelin sen koskevan vain ihmisiä, sillä monet kulkevat hiukan vanhoissa vetimissä. Vaikka kaikki propsit näille kaupungin eläkeläisille, sillä oikeestaan niistä löytyy niitä varsinaisia arkielämän fashionistoja. Kuitenkin tämä aijemmin mainittu lause koskee ehkä jopa vielä paremmin kaupungin rakennetta. Parhaat baarit on siellä mistä niitä vähiten hakee. Pimeillä kujilla, joissa talojen seinät on täynnä graffiteja. Normaalisti vieraassa ja en ainakaan suomessa menis sinne päinkään, mutta täälä tulee ihan sellainen olo, että kyseiset tunomerkit täyttävältä kujalta on löydyttävä aarteita! Eilen illalla kävimme uuden kaverimme valokuvanäyttelyn avajaisissa, joka oli pienessa bubissa. Baariin ei kyllä vahingossa tulisi eksyttyä, vaikka se olikin aivan pääkadun välittömässä läheisyydessä. Kuja oli pimeä, eikä siellä näyttänyt olevan mitää. Oikeaastaan aivan kohdalla vasta saattoi havaita pienen bubin. Ja taas kerran tunnelma oli mitä mahtavin.
Toinen huippu löytö tällä viiikolla oli ruokakauppa. Kyllähän tässä näitä marketteja on melkein joka kulmalla, mutta ei oikein sellasta vähän isompaa ja sopivan hintaista mistä läytyisi muutakin kuin alkoholia ja säilykkeitä. Oltiin jo aijemmin yöllisillä reissuilla katteltu, että ihankun yhessä vanhassa teollisuusrakennuksessa ois ruokakauppa. Kuitenkin liikkumisemme kyseisellä alueella rajoittui yön viimeisille tunneille ja kaikki oli pimeää. Yksi ilta kuitenkin satuttiin liikkumaan alueella normaaliin aikaan ja astelimme rohkeasti vastaan tulevien virtaa kohti ja sisältä löytyi meille juuri passelin kokoinen myymälä. Nopean hintavertailunkin tehtyämme olimme vakuuttuneita, että tästä tulisi meidän uusi ruokakauppamme. Matkaa kotiinkin kuin on sellaiset 700 metriä!

Tänään studio tunnilla puhuttiin oikeestaan vaan politiikkaa, sillä huomenna kansallispäivä. Odotettavissa mielenosoituksia kaduilla ja ihmisiä pukeutuneina kansallisväreihin. Minähän laitan herätyskellon soimaan, jotta olen ajoissa kamera kourassa liikenteessä!

Tiistai.

Viikonloppu hujahti taas sitä vauhtia, että vasta näin tiistai-iltana sitä oikein tajuaa, että arkihan on taas alkanu. Tosin arki on myös ohi jo huomenna. Tää viikko on taas tosi sopivan mittainen ja ehkä jopa ansaitsen muutaman oikean vapaapäivän. Torstaina on joku kansallispäivä, ilmeisesti tämä ei ole itsenäisyyspäivä, tosin varmaa tietoa mulla ei ole. Eli torstai ja perjantai on oikeesti vapaita. Jihuu.
Tänään opettajat taas ahdisteli mua ja ystävällisesti yks mun luokkakaveri kertoi sellasista hommista, mitä pitäis lukukaudenlopuks tehä, josta mulla ei ollu haluakaan. Onneks noi muut opiskelijat on niin mukavia ja avuliaita, meinaan opettajiahan mä pelkään täälä ihan tosissani. Täytyy vielä ens viikolla kysyä tarkemmin vaadittavasti hommista. Meinaa harmittais aika pirusti, jos ei pääsis kurssista läpi sen takia, että ei tienny, et tarvii tehä jotain.

Palatakseni viikonloppuun mehän löydettiin taas itsemme läheisestä yökerhosta, jossa on tullu vierailtua jo moneen otteeseen. Lauantaina meidät kyllä yllätti se, että sinne piti jopa jonottaa. Uskomatonta! Tosin me käytiin kyllä yhdillä muualla, ennen kuin mentiin Instanttiin. Ja ne yhdet osoittautu taas niin oikeaks ratkasuks. Sen paikan nimee en muista, mutta ollaan kävelty siitä monesti ohi ja puhuttu, että pitäis poiketa sinne. Onneks tällä kertaa uskallettiin poiketa, sillä baarimikkohan veisti meille oikein iltapalaa. Se halkas meille appelsiinin tehden siitä kukan. Aikamoinen kokemus. Suomessa ei ees hymyä heru tiskin toiselta puolelta. Tosin kaikkihan meitä rakastaa sen jälkeen kun kerrotaan että ollaan Suomesta. Sunnuntai suljettujen verhojen takana ja nettitv pyöri ihan kuumana.

Aarteenmetsästys.

Mä oon yrittäny eilen ja tänään etsiä paksuja villakankaita mallistoani varten. Kuin etsisi neulaa heinäsuosta. Eilen en ees löytänyt yhtään kangaskauppaa, mitkä mun opettaja mulle maanantaina neuvo. Tänään otin sitten uuden yrityksen uuden kartturin kanssa ja paremmalla menestyksellä. Kankaitahan ei siis vieläkään löytynyt ja harkitsen vakavasti tuntien skippaamista maanantaina, sillä mua pelottaa mennä sinne. Yhtä kauppaa ei varmasti enään oo olemassa ja niistä kahdesta muusta mitkä nähtiin ei löytynyt mitään sen tapaistakaan mitä haluisin. Tilannetta ei myöskään helpottanut se, että kun myyjä tuli kysymään tarvitsenko apua, jonka jälkeen aloin puhumaan englantia, niin myyjät kirjaimellisesti juoksivat karkuun.
Kankaiden osto sai jäädä siihen paikkaan ja päätimme lohduttaa itseämme poikkeamalla kahville. Kokeiltiin jotain uutta mukavan näköistä paikkaa, joka kuitenkin osoittautui pettymykseksi. Sillä luulimme tilaavamme palat suolaista piirakkaa ja saimme sormenpään kokoiset pallurat. Siitähän tuli vaan paha mieli. Jotta meille ei jäisi huono maku koko päivästä päätimme vielä poiketa keskustan Jég Búféssa, sieltä sentää löytyy aina jotain herkullista. Eikä paikka pettänyt meitä tälläkään kertaa!
Kotimatka tultiinkin sitten muutaman kirpputorin kautta, joihin mua ei sais enää päästää. Maria just tossa muistutteli, että nää tavarat varmaan pitäis saada poiskin täältä jollain.

Tähän meijän aarteenmetsästys ei ole tänä viikonloppuna suinkaan rajoittunut. Budapestissa järjestetään sellaisia viikonloppuja joilloin aina tietyn kaupunkigosan asukkaan saavat viedä kaikki roinat pihalle ja ne korjataan sieltä ilmaiseksi. Tämähän siis meidän korvissa tarkoittaa ilmaista shoppailua. Jotkut meijänkin kaverit ovat löytäneet aarteita yöllisiltä retkiltä näille roskakasoille. Me lähettiin itseasiassa jo viime sunnuntaina yhteen kaupunginosaan aarrejahtiin kun kuultiin, että siellä ois tavaraa tarjolla. Oltiin kuitenkin aivan liian myöhään liikkeellä. Kasoista oli jäljellä enää vain pienimmät roskat, joita siivojat jo lakaisivat kärryihinsä. Täys vesiperä siellä si!
Perjantaina Maria soitti mulle, että oli koulumatkalla nähny yhen roskakasan ja aikoo selvittää että oliko kyseessä juuri se meijän niin odottama roskienpenkomis aika. Onneks Maria viisaana tyttönä kyseli vähän paikallisilta luokkakavereiltaan. Meinaan he osasivat kertoa, että kyllä kyseessä juuri oli se ilmainen shoppailuviikonloppu, MUTTA kaupunginosa jossa tavarat tänä viikonloppuna pihalla lojuivat oli vähän kyseenalaista aluetta. Marialle sanottiin, että ÄLKÄÄ MENKÖ KOULUA PIDEMMÄLLE. Siellä on vaarallista ja muutenkin koko touhu ei oo kovin järkevää. Parhaat alueet on budan puolella jossa asuu bätre folk. Käytiin kuitenkin vähän siinä koulun huudeilla kuvaamassa, että mistä oikein on kyse, mutta kyllä siellä ittellekin tuli sellanen olo, että halus äkkiä kotiin!

Perjantai-ilta vietettiin muuten ruokamessuilla napsimassa maistiaisia ja kyllähän sieltä kotiinkin jotain herkkuja lähti. Tänään oltiin into piukeena menossa yhteen siistin näköseen paikkaan, mutta ei olla enää yhtään varmoja, että onko se meitä varten. Tänään taistelu käydään välillä kylmä kämppä vastaan hikinen tanssilattia!

Naistenpäivän kunniaksi pala minua.

Kaikilla meillä on välillä vaikeaa ja juuri lukemani artikkelin perusteella uskallan sanoa, että naisilla erityisesti. Viime aikaiset tapahtumat, joita on sattunut minulle ja ystävälleni, eivät ole ainakan meidän naisten itsetuntoa kasvatteneet. Meillä on valtavat ulkonäköpaineet ja jos joku tulee arvostelemaan toisen ulkonäköä, oli se ihminen sitten vieras tai erittäin läheinen, se satuttaa aina. Onneksi minulla on vanhemmat, jotka ovat osanneet valmistaa minua tätä varten. Osa tästä itsevarmuudesta on varmasti tullut ihan veren perintönä (niin ainakin äiti väittää), mutta on sitä täytynyt myös opetella. Kyllä se sattuu edelleen, toivottavasti kuitenkin joka kerta vähemmän. Minä olen ehkä yksi pahimmista arvostelijoista ja kuinka tyhmältä se tuntuu, kun itseen sattuu tai kun näkee ystävän kärsivän. Miksi minäkin teen niin?
Kun minulla oli vaikeaa, todella rankkaa. Sain vanhemmiltani ehkä parhaan neuvon ikinä. He kehottivat minua kirjoittamaan lapulle, että MINÄ OLEN PARAS! ja liimaamaan sen peiliin, josta itseäni tuolloin katselin päivittäin. Näin jälkikäteen voin todeta, tehkää ihmeessä kaikki niin. Tänä päivänä, minulla ei ole enää keltaista post-it lappua peilinreunalla, mutta aina kun minuun sattuu, tunnun mitättömältä tai joku loukkaa, mieleeni palaa nuo sanat. Ja hetkessä tunnen olevani taas paras oma itseni!


Ihanaa naistenpäivää te kaikki hehkeät supersankarittaret!

Koululla.

Mun kouluviikko on nykyään 3 päivänen. Tällasestahan viikosta kaikki aina haaveilevat. Ainakin olen kuullut monesti että ois niin jees kun vois tehdä kolmepäivää töitä ja sit ois neljän päivän viikonloppu! Se ois edelleen tosi jees. Sillä eihän tää opiskelijalla tarkota sitä, että vois lomailla ne kaikki loppuajat. Yleensä se on just päin vastoin. Mitä enemmän koulua, sitä vähemmän omia hommia ja päin vastoin. Tänäänkin (mun viikonlopun ensimmäisenä päivänä) saavuin koulun kirjastoon tekeen juttuja. Tosin tajusin tossa koulun pihaan saavuttuani, että unohdin yhden tärkeen paperin kotiin. Tästä syystä yhden tehtävän voinkin sit unohtaa välittömästi, sillä ilman kyseistä paperia sitä on mahdotonta edes aloittaa! Nyt mulla jää aikaa netissä pyörimiseen ja taidanpa myös latailla jotain uusia biisejä koneelle.

Ostin itselleni tällä viikolla uuden kirjan, koska mullahan ei oo muuten mitään tekemistä iltaisin ennen nukkumaan menoa. Voi kuinka sitä televisiota kaipaankaan tai rajatonta tietokoneenkäyttö mahdollisuutta, vaikka olenkin viimevuosien aikana oppinut rakastamaan kirjoja. Oon jo kauan halunnu lukea niitä Stieg Larssonin kirjoittamia. Ja nyt siellä kirjakaupan englanninkielisten kirjojen osastolla yksi kyseisen kirjoittajan trilogian kirjoista osui silmääni. Nappasin sen kouraani ja kävelin tyytyväisenä kassalle. Vasta kotona kirja alkoi pelottaa mua. Mulle tuli mieleen telkkamainokset kyseisen sarjan TV versioista. En oo siis nähnyt yhtään jaksoa, mutta ne mainoksetkin on karmivia ja mun korvissa soi vaan lause - Eiks ne oo aika raakoja? Tätä nykyä suljenkin itseni iltaisella peiton alle. Peitän huolella varpaani ja olkapääni, suljen oven kunnolla ja laitan kirkkaan yövalon päälle ja henkeä haukkoen syvennyn kirjaan. Kuulostan aivan mielipuolelta, mutta mulla on joku lapsuus ajasta päälle jäänyt pimeän pelko. Tähän kyseiseen pelkoon liittyy myös kynnet. Jos mun kynnet on peitossa (jaloista ja käsistä) niin koen olevani turvassa. Nykyään ennen kirjan lukemisen aloittamista rasvaan käteni ja laitan pumpilihanskat käteen, jotta voin peittää niillä kynteni. Kuulostaa jo siltä, että eiks ois vaan helpompi olla lukematta sitä kirjaa. Mutta EI! Oon jo päässyt sisälle kirjaan enkä millään malttaisi laskea sitä käsistäni. Luen sitä illalla viimeiseksi ennen nukkumaan menoa ja ensimmäisenä aamulla minun tekisi taas mieli tarttua kirjaan. Odotankin sitä oikeaa viikonloppua. Lauantai-iltaa, jolloin voin lukea kirjaa niin pitkään kuin haluan ja aamulla vion jatkaa siitä mihin jäin. Parasta.

Meijän koulun ruokalasta saa muuten alkoholia (en oo varma, että jokohan tän tiedon oon jakanu, mutta jaan nyt uudelleen). Kaljaa, viiniä ja on siellä jotain tiukenpaakin. Siellä voi sitten käydä aina opettajan palautteen jälkeen keventämässä tunnelmaa. Ja niin kuin tohon posteriin joku onkin jo kirjoittanut..... voi nollata elämänsä Suomalaisella jalojuomalla!

Shoppailua.

Tänään päivä täyttyi pienellä shoppausreissulla vapaapäivän kunniaksi. Täytyi nimittäin ostaa synttärilahjoja. Ei itselleni, vaikka niin aijonkin tehdä kunhan oikea päivä vaan saapuu, vaan kahdelle pikku pirpanalle. Lahjat pitäis lähettää postilla Suomeen, joten se toi vähän haastetta lahjojen hankintaa. Tajusin myös juuri, että ensimmäisen synttärisankarin juhlathan ovat jo viikonlopun aikana, joten voi olla että tää mun kirjekuori ei saavu aivan ajoissa perille, mutta ajatushan on tärkein. Tämä synttärisankari täyttää jo vuoden enkä voi ymmärtää, että missä välissä niin pääsi käymään. Se tuntuu että ihan vastahan mä sain kuvaviestin tästä kääröstä, joka oli vielä tuolloin laitoksen lainahepenissä.
Sitten tajusin, että tää toinen synttärisankari täyttää jo seitsemän. Siis jos mun kummityttö tulee kouluikään niin mikä mä silloin oon. VANHA. Kyllä tää ikäkriisi on selvästi vaan pahentumaan päin. Tulevan koululaisen lahja oli aika selvä. Jotain hyödyllistä ja ajatonta. Toivottavasti kymmitädillä ei vaan oo vanhaa tietoa tosta lempiväristä. Pienemmälle sitten jotain pientä kivaa juhlapäivän kunniaks.

Ihanat opettajat.

Tänään menin intoa puhkuen suunnittelun tunneille, sillä olin mielestäni edistynyt kerrankin hommassa ja mulla oli ideoita. Ilmeisesti en. Mikään ei oo pahempaa kuin se, että opettajat tuijottavat sun juttuja, eivätkä he sano mitään. Ei mitään. Silloin tietää pettäneensä heidät totaallisesti. Kun he vihdoin avaavat suunsa he sanovat vain, että mun pitäis tehä vähän enemmän töitä ens kerraks. Jonka jälkeen opettaja korjaa, että ei oikeestaan vähän enemmän vaan paljon enemmän! Et sillai. Kuin koira jota on juuri toruttu, mä lähdin korvat luimussa ääneti takavasemmalle ja ovesta pihalle. Kattellaan taas ens maanantaina. Voi luoja.

Että mua on ketuttanut koko päivä. Mä oon niin maani myyneenä. Tällaisen pahan olon tuskaan ei auta muu kuin ruoka. Tässä tapauksessa paremminkin herkut. Joku vois kutsua mua mielialasyöjäks. Niin hän mä oonki! Yks peli p-housua ja lettu Baileys-kastikkeessa, johan luulis hymyn palaavan huulille!

Toimistolla.

Saavuttiin just Marian kanssa meijän toimistolle. Siis Királyn Starbucksiin. Meillä kun on sen sähkölaskun takia sähkönkäyttörajoitukset aika tiukat, niin meijän päivittäinen koneenkäyttöaika ois paukkunu tänään muuten pahasti yli meijän itseasettamien rajoitusten, niin oli pakko siirtyä johki muualle. Meijän kämpillä on todellä viileää, joten tää kahvilan tarjoama lämpö on myös erittäin tervetullutta.
Perjantai meillä meni kokonaan siellä muotimessuilla muotinäytöksiä katsellessa. Osa näytöksistä oli oikein mielenkiintoisia, mutta osa aivan floppeja. Kuten illan viimeinen näytös, mitä me Marian kanssa odotimme eniten, tuotti meille täydellisen pettymyksen. Kyseessä oli erään unkarilaisen muotikilpailun finalistien työt. Aivan järkyttäviä. Kilpailun nimi oli Be creative- Not monotone (ole luova- älä yksitoikkoinen) ja ne asut oli hirveetä roskaa. Haluan nyt korostaa, että tää on mun henkilökohtainen mielipide. Töistä ehkä kolme oli sellasia, jotka voisin pukea ylleni. Muita en pukisi edes halloweeninä. Tosin asujen oli oltava puna-mustia, joka jo yhdistelmänä tuo mieleeni työpaikkojen pikkujoulut ja sen kaiken nolouden mitä se yleensä aiheuttaa. Eli ei mitenkään kovin imartelevaa ja tuo paljon haastetta lisää. Onneksi kaikkien muotinäytösten joukosta löytyi myös joitakin helmiä, joiden takia paikalle kannatti ehdottomasti saapua. Ja kun istuin eturiviin pieni musta vihko kourassa, tuntui kuin osa unelmistani olisi hivenen lähempänä.

Illalla testattiin taas uusi ravintola KARMA, eikä jouduttu pettymään. 35 eurolla me molemmat söimme pääruuat, jälkkärit ja juotiin vielä lasilliset viiniä. Et sanoisin, että puolet halvempaa kuin Suomessa. Ravintolassa tapahtui myös jotain odottamatonta, joka lämmittää kaikkien koiraihmisten sydäntä. Läheiseen pöytäämme saapui pariskunta kultaisennoutajan kanssa. Tämä oli aivan okei ja tarjoilijat jopa toivat koiralle oman vesikipon. Koira makoili kiltisti lattialla kun pariskunta nautti illallista.

Lauantaina kello soi puol 8 ja lähdimme kierteleen kirppareita. Yhdelle kirpputorille, jossa siis myyjät ovat paikalla omine pöytineen, täytyi ostaa lippu sisää. Lippu maksoi 150 ft eli noin 60 senttiä. Ei paha. Paikalla oli kaikenlaista tavaraa. Kommunistien punakirjoista ja sotamitalleista pesuaineisiin. Itse löysin mieluisen aarteen, joka onkin ollut lauantaiaamusta asti sormessa. Ihanan hopeisen sormuksen. Maksoin siitä lopulta Vähäsille ominaisen tinkaamisen jälkeen 3000ft (n. 10.50e)  ja olin todella tyytyväinen. Olen kuitenkin varma, että jos puhuisin unkaria, olisi hinta varmasti halvempi. Lähdimme vielä etsimään toistakin saman tyylistä kirpputoria, mutta 30 minuutin metro ja bussimatkan jälkeen, emme löytäneet mitä etsimme. Sattumalta bussi jätti meidät aivan yhden UFFin tapaisen paikan eteen, jossa sattui olemaan kaikki 450ft. No mehän marssittiin tyytyväisinä sisään, enkä minä sieltäkään tyhjin käsin pois lähtenyt.

                     Jonkun koti. Patja odottamassa yöllistä lepääjää ja postit oottaa luukussa!

Muotimessut.

Kävin tänään lenkillä kun heräsin. Kun saavuin saareen kattelin ihmeissäni, kun porukalla on sortsit jalassa lenkillä ja naureskelin itsekseni, että eiköhän nyt oo vähän aikasta. No mun ei ois kannattanu tuomita ennen kuin kokeilin. Meinaan vähän aikaa juostuani meinasin tukehtua takissa ja pitkissä housuissa. Aurinko porotti suoraan mun naamaan. Täälä voi siis juosta jo sortsit jalassa.
Kun olin vähän yli puolivälin matkastani jo taivaltanu vastaani juoksi oikein silmää hivelevän näköinen mies. Nostin tietenkin vähän tahtia hetkellisesti ja kiidin hymyssä suin hänen ohitseen. No en kerrenny edes lenkin loppuun kun näin hänen juoksevan uudelleen kohti mua. Ajattelin, että vähän noloa. Toinen juoksee kierroksen lyhyemmässä ajassa kun mä juoksen puolikierrosta. Mutta kun hän tuli kohdalleni mua ei hävettänyt enää yhtään, sillä hän hymyili minulle oikein lämpimästi. Voi kuinka yksi hymy pelasti kaiken. Hymyilkää siis kaikki tänään jollekin vieraalle ihmiselle! Tuntuu meinaan hyvältä.

Nii ja siis ollaan tästä Marian kanssa lähössä kaupungille. Ja meillä menee luultavasti koko päivä, sillä ensin pitää ostaa nappeja kouluhommaan ja sen jälkeen suunnataan paikallisille muotimessuille. Luultavasti menee siis iltaan asti! Nauttikaa te viimeisistä talvilomapäivistä ne onnelliset jotka sellaista vietätte ja muille ihanaa viikonlopun alkua!

                                                       

http://budapestlooks.hu

Voi kuulkaas tytöt, se on balleriinakelit täälä.

Tää on niin mun suosikki kuukausi ikinä. Tässä kuussa alkaa virallisesti kevät ja sen on kyllä täälä tänään huomannu. Nii jä tässä kuussa saa lahjoja! Aamulla kasin jälkeen ku lähin käppäileen ratikkapysäkille (ilman hanskoja ja bleiseri auki), tähän meijän kadulle alettiin availeen TERASSEJA! Uskomatonta, siis voi että kun se toi niin hymyn mun huulille! Lämpömittarikin näyttää päälle 10 astetta, nii eihän tässä ees mitään lämpölamppuja enää tarvita. Nii ja aurinkokin paistoi kirkkaalta taivaalta. Eilinen on niin unohdettu. piste. Tienpäässä työmiehetkin kunnosti jo kukkapenkkejä. Meillä Hämeenlinnassa kukkapenkit kunnostetaan vasta kesäkuussa!

Saavuin koululle tapani mukaan ennen tunnin alkua  ja mua odotti käytävässä odottamaton näky. Yks meijän piirustustunnin tytöistä rullalautaili käytävässä opettajan kanssa. Ei hassumpaa ollenkaan. Aika rento meininki siis. Tää paikka vaan yllättää mut aina uudelleen. Nyt kun on ensimmäiset 4 opintopistettä plakkarissa ja viikko pulkassa, se on kuulkaas juhlan aika! Juhla ei siis tarkoita sellaista biletystä, vaan ulkona syömistä ja joogasta nauttimista. Kaupunkilaiselämää.

Täytyy vielä sen verran mainita, että meijän koulun ruokalasta ei saa hyvää ruokaa, joten kokeilin tänään kahvi ja snaksi automaattia. Tää testailu ei menny ollenkaan hukkaan sillä otin kaakaon ja sämpylän ja maksoin niistä 250 forinttia. Eli siis alle euron! Eihän ne mitään isoja ollu, mutta hyviä ja aivan riittäviä pieneen lounasnälkään.