Täälä oikein aistii kaiken sen luovuuden, minkä ympäröimänä sitä kulkee. Asiat ei oo ihan justiinsa, vaan sinnepäin. Meijän isän pää hajois täälä. Munkin meinas. Tunnille tullaan kun siltä tuntuu. Eikä se oo siis mikään poikkeus, että ollaan myöhässä. Se on pikemminkin sääntö. Eikä sitä pyydellä anteeks. Asiat vaan menee omalla painollaan, niin kuin niillä on tapana.
Ihmisillä on bändi. Yksi valmistelee näyttelyä. Joku kerää roskia projektiinsa. Toinen ei tehny tehtäviä tunnille, koska inspiraatio ei iskenyt.
Täälä voi myös nähdä sen kaiken luovuuden. Opiskelijat näyttää just siltä, miltä niiden mielestäni kuuluukin näyttää. Suomessa meitä pidetään koulussa neljännen kerroksen kummajaisina. Joten just siks tuntuu niin hyvältä olla täälä, omiensa joukossa. Kuulua johonkin isompaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti